Infoa ja ohjeita yhteistyökumppaneille

Viimeksi muokattu: 18.3.2024

Lämmin kiitos lukuisista ilmoittautumisista!

Kontaktoimme kaikki mukaan ilmoittautuneet viikkojen 10 & 11 aikana puhelimitse tai sähköpostitse. Suunnitellaan ja tehdään yhdessä mainio elämyspäivä!

 

Mitä ihmettä 2024 -elämystapahtuma järjestetään Mäntsälän keskustaajaman alueella lauantaina 25.5.24. Mukaan on kutsuttu tekijöitä ja toimijoita mukaan toteuttamaan tapahtumaa, joka kiinnostaa kävijöitä yli kuntarajojen.

Ohjelmayhteistyössä on mukana erityisesti vapaa-ajan-, harrastustoiminnan- ja elämystuotannon aloilla toimivia mäntsäläläisiä yrityksiä, yhteisöjä ja muita tekijöitä.
Myös ravintola- ja kahvila-alan toimijoita on kutsuttu mukaan, sillä hyvä ruoka ja maut ovat osa elämystarjontaa.
Lisäksi tapahtumassa voi myydä erilaisia tuotteita muun muassa jokipuiston tapahtuma-alueella.

Ohjelmaa erilaisille yleisöille

Tapahtuman kohderyhmänä ovat kaikenikäiset, ohjelmaa ja elämyksiä voi tarjota vauvasta vaariin. Erilaiset työpajat, haasteet ja leikkimieliset kisat ovat osa ohjelmaa näytösten, esitysten ja esittelyiden ohella.

Tapahtuman pääohjelma on yleisölle maksutonta. Yhteistyökumppaneiden tapahtumien toivotaan olevan pääosin maksuttomia.

Tuotemyynnissä toimitaan normaalin myyntikäytännön mukaan. Kannattaa huomata, että nykyisin ihmiset suosivat maksuvälineenä pankkikorttia tai mobiilimaksua!

TAPAHTUMAPAIKAT

Mitä ihmettä -tapahtuman yhteistyöohjelma sijoittuu Mäntsälän keskusta-alueen

  1. jokirantaan Kirsikkapuiston alueelle sekä
  2. Kulttuurimeijerin tuntumaan ns. kulttuurimäelle.

Paikat ovat ulkopaikkoja.

Kunta tarjoaa mukana oleville tarvittaessa pöydän ja sähköpaikan, wc-sekä jätehuollon ja tapahtumaa ennen sekä aikana tapahtuvan markkinoinnin ja opastuksen katukuvassa. Paikan varausmaksu on 10 €.

 

TÄRKEÄT AIKATAULUT, kevät 2024

  • info yhteistyökumppaneille ti 23.2.24 Kunnantalolla
  • jokivarren ja kulttuurimäen tapahtuma-alueiden paikkoja voi hakea 23.1.24 – 28.2.24
  • tuotantotiimi varmistaa sitovat ilmoittautumiset  maaliskuun aikana.
  • osallistujatahot varmistavat osallistumisensa maksamalla varausmaksun ja ilmoittamalla ohjelmatiedot viikon kuluessa valinnasta.

TAPAHTUMAN MARKKINOINTI

Tapahtumamarkkinointi alkaa jo hyvissä ajoin keväällä. Mitä ihmettä näkyy sekä ennen tapahtumaa että sen aikana paikallisesti ja alueellisesti eri kohderyhmille.

Tapahtumakokonaisuus eri pisteineen näkyy tapahtuman verkkosivuille tuotetussa Ihmekartassa lisätietoineen.  Ihmekartan suunnittelusta ja tuotannosta vastaa Mäntsälän kunnan markkinointi. Sitä varten yhteistyökumppaneiden tulee toimittaa tarvittavat tiedot määräaikaan mennessä.

Kunnan omat kanavat & yhteistyönäkyvyys

  • kunnan kotisivut: Mitä ihmettä –teemaosio ja kartta sekä uutisnostot
  • www ja some-kanavat, Mäntsälän tapahtumat-kalenteri
  • Keskuskadun mainosnäyttö
  • toteuttajaverkoston kanavat
  • tiedotteet medioille

Muu markkinointi

  • some- ja verkkomainoskampanjat
  • ennakkoilmoittelu suuralueen medioissa
  • tapahtumaa ennen ja aikana näkyvyys kuntakuvassa ja tapahtumapisteissä esite, juliste
  • painotuotteet: esite ja juliste, jakelu Uusimaa ja Lahden alue.

Aineistot ja aikataulu

Kun ehdotus on valittu tuottajan ilmoituksella osaksi ohjelmaa, toimita seuraavat tiedot markkinointia varten:

  1. tapahtuman tai ohjelmapisteen tms. nimi
  2. kellonaika, jolloin toimintaa tai yleisölle avoinna
  3. sisällön kuvaus lyhyesti + järjestäjän omien verkkosivujen ja some-profiilien linkit
  4. yhteyshenkilön sähköposti ja puhelinnumero (vain tuotannon käyttöön)
  5. kuva tai kuvia, jos on tapahtumaan/ohjelmaan liittyen: jpg- tai png-formaatissa.

Toimita tiedot viimeistään tuottajan ilmoittamaan määräaikaan mennessä seuraavasti:

  • aihe-kenttään osallistujatahon nimi ja otsikko ”markkinointi”
  • lähetä viesti sähköpostiin: mitaihmettama@gmail.com

Tervetuloa mukaan tekijäksi!

Tapahtumaa koskevat tiedustelut: mitaihmettama@gmail.com